San Francisco

USA

MATKUSTUSKAUSI: kesäkuu-syyskuu

MATKAVAIHTOEHDOT

Viikko, 7 yötä, sunnuntai-sunnuntai

Finnair logo

Ja mutkaisimman kadun palkinto kuuluu...

USA_San Francisco_Lombard Street_ThinkstockPhotos-469346308

San Francisco on tunnettu raitiovaunuistaan ja mäkisestä kaupunkikuvastaan. Mutta siitä kiistellään, mikä katu voittaa mutkittelevimman kadun ykkössijan.

Yleisimmin äänet kallistuvat Lombard Streetin puoleen, mutta Potrero-kukkulan Vermont-kadullakin on kannattajansa. Se on selvästi Lombardia jyrkempi, vaikkakin siinä on "vain" seitsemän kaarretta Lombardin kahdeksaa vastaan. Yhtä kaikki, Lombardia on syytä käydä ihastelemassa vaikka pelkästään siksakkia myötäilevien pensasistutusten johdosta.

Myöskin se on varmaakin varmempaa, että kaupungilla liikkuessasi kuntosi kohoaa huomaamatta. Tai no - toki pohkeesi väistämättäkin huomaavat korkeuserot - mutta yhdestä kiehtovasta nähtävyydestä toiseen kulkiessa se ei lainkaan haittaa.

Suorastaan päinvastoin. Päivän aktiivisen kaupunkilomailun jälkeen tuntuu ylelliseltä levätä ja istahtaa vaikkapa johonkin Chinatownin tunnelmallisista teehuoneista.

Kuono kohti cocktail-kutsuja.

Älä hämmästy, jos vastaasi astelee Friscossa enemmän koiria kuin lapsia. Ei ole mitenkään ihmeellistä, jos satut näkemään matkallasi koirille järjestetyn cocktail-tilaisuuden tai elegantit koirien häät, lukuisista kaupungilla kulkevista dog walkereista puhumattakaan. Sanfranciscolaiset nyt vain sattuvat pääsääntöisesti rakastamaan koiria ja - niin no, ehkä suomalaisen mittapuun mukaan jopa paapomaan niitä hieman liikaa. Vai mitä sanot luksuskoirahotellista, jonka sviitin peruspalveluihin kuuluu esimerkiksi päivittäinen liinavaatteiden vaihto ja 24/7 huonepalvelu? Siis koiralle.

Oli niin tai näin, näistä ihmisen uskollisista ystävistä pitäville matkailijoille San Franciscoa upeampaa matkakohdetta on vaikea löytää. Ja jos omalta Fifiltäsi puuttuu vielä kauden trendisadetakki, täältä löydät takuulla sellaisen tuliaiseksi kotiin.

Täällä tapahtui Irish Coffeen läpimurto.

Irish Coffee_ThinkstockPhotos-576751024

Hieman yllättäen Irish Coffeena tunnetun kahvijuoman suuri suosio syntyi San Franciscossa. Tarina kertoo, että juoma syntyi Shannonin lentokentällä Irlannissa, jossa sitä tarjottiin talvipäivänä New Yorkista Irlantiin tulleen lennon kylmissään oleville matkustajille. He tarvitsivat heti laskeutumisen jälkeen lämmikettä, eikä tee oikein maistunut kahviin tottuneille yhdysvaltalaisille. Irlannissa oli tapana lorauttaa kylmänä päivänä teen sekaan viskiä, ja niinpä paikallinen ravintolanpitäjä kokeili samaa kahviin. Saatu palaute oli yltiöpositiivista.

Vuosia myöhemmin yksi kyseisen lennon matkustajista kokeili valmistaa samaa juomaa ystävänsä ravintolassa San Franciscossa. Maku ei kuitenkaan ollut kohdallaan, ja herrat matkustivat yhdessä Shannoniin oppia saamaan. Syyksi selvisi viskilaatu, ja takaisin palattiin irlantilaisen viskin kanssa. Kun vielä kerman rakenneongelmat saatiin ratkottua San Franciscon pormestarin omistaman meijerin avulla, tuli Irish Coffeesta nopeasti suosittu juoma sekä San Franciscossa että muualla maailmassa. Nykyisin lämmittävästä kahvijuomasta on tarjolla kaupungilla lukuisia erilaisia - myös alkoholittomia - versioita.


Elämysmatka raitiovaunussa

Tuotantopäällikkömme Kirsi jäi San Franciscon pauloihin heti ensimmäisellä vierailullaan. Hän ihastui kaupungin merelliseen ilmapiiriin, joka on samalla vilkas ja leppoisa. Friscon omaleimaisissa kaupunginosissa on helppo siirtyä hetkessä tunnelmasta toiseen. ”Omat suosikkini ovat eksoottinen, autenttisuutta huokuva Chinatown sekä North Beach italialaisine aromeineen”, Kirsi hehkuttaa innoissaan.

Vaijerien avulla kulkevat raitiovaunut kuuluvat olennaisena osana San Franciscoon. ”Jos olet seikkailunhaluinen, matkusta vaunun ulkoluiskalla ja koet taatusti vauhdin hurmaa. Herkempihermoisten kannattaa pysytellä istumassa vaunun sisällä”, Kirsi vinkkaa nauraen. Hänen ensimmäinen ratikka-ajelunsa San Franciscossa oli elämyksenä kerrassaan hurmaava. ”Huristelu kolisevalla raitiovaunulla jäi ikuisesti mieleeni. Etenkin, kun kuljettajana oli karismaattinen intialainen herra suuri turbaani päässään ja viikset, joille itse Hercule Poirot olisi ollut kateellinen”, Kirsi muistelee.

San Franciscossa on enemmän ravintoloita per asukas kuin missään muussa USAn kaupungissa. Yksi Kirsille parhaiten mieleen jääneistä paikoista on Fisherman’s Wharfin Pier 39:ssä sijaitseva Sea Lion-Cafe. ”Lounaan ohessa oli mukava seurata kinastelevia merileijonia, jotka laiskottelivat kelluvien puulaiturien päällä. Parhaimmillaan eläimiä voi olla jopa 600. Meteli oli nytkin melkoinen eikä auringossa lekottelu aina sujunut ihan sopuisasti eläinten selvitellessä arvoasemaansa.”

Kirsin mielestä San Francisco on oivallinen paikka aloittaa Yhdysvaltain-matkailu. ”Valtteina ovat hienot retkikohteet itse kaupungissa ja sen lähiympäristössä, kuten jättiläispunapuiden Muir Woods, Sausaliton ja Tiburonin merenrantakaupungit sekä Alcatraz. San Franciscoon on helppo tutustua kävellen, ja mielestäni jalkaisin pääsetkin parhaiten mukaan kaupungin rytmiin."

Seuraavat ohjelmalliset kaupunkimatkat San Franciscoon

LÄHTÖ PALUU MATKA HINTA ALKAEN  
10.6. Su 17.6. Su San Francisco ohjelmallinen su-su, Finnair 2 649,00 €Tarjous! VARAA
8.7. Su 15.7. Su San Francisco ohjelmallinen su-su, Finnair 2 949,00 €Tarjous! VARAA
12.8. Su 19.8. Su San Francisco ohjelmallinen su-su, Finnair 2 799,00 €Tarjous! VARAA
16.9. Su 23.9. Su San Francisco ohjelmallinen su-su, Finnair 2 799,00 €Tarjous! VARAA