MATKUSTUSKAUSI :  
heinäkuu-syyskuu
MATKAN KESTO:
su-to, 4 yötä
 
Lennämme_Finnairilla_blue_text_nettiin

Varaa matkasi

Kohde: Dublin 2021

DUBLIN- Iloinen ja värikäs

Historian ja arkkitehtuurin kaupunki

Dublinin halki kulkee Liffey-joki, jonka kummallekin puolelle nykyinen kaupunki levittäytyy. Kaupungilla on mielenkiintoinen historia, jota värittävät niin kelttiläisten, viikinkien kuin normannienkin aikakaudet. Dublinin englanninkielinen nimi on peräisin iirinkielisestä alkuperäisnimestä Dubh Linn. Rauhallinen 1700-luku oli Yrjöjen aikaa, jolloin Dublin sai nykyisen kaupunkikuvansa ja aikakaudelle tunnusomaiset piirteensä. Kansainvälinen liikekeskusta, Liffey-joen molemmille puolille levittäytyvä Dublin Doclands sekä Kongressikeskus ovat puolestaan muuttaneet kaupunkikuvaa modernin pääkaupungin suuntaan. Vanhat historialliset rakennukset muistuttavat menneiden aikakausien perinnöstä. Historian ystävät voivat sukeltaa Dublinin pitkän historian tunnelmaan tutustumalla esim. Trinity College yliopistoon tai Pyhän Patrickin ja Christchurchin katedraaleihin.

Kulttuuririentoja kaikille

Dublin on kulttuurikaupunki, jossa viikon jokaiselle päivälle on tarjolla teatteriesityksiä, konsertteja ja mielenkiintoisia näyttelyitä. Musiikkiesitykset vaihtelevat musikaaleista ja klassisesta rock-musiikkiin. Taiteilijoiden suosimassa Temple Barin kaupunginosassa soi iltaisin irlantilainen kansanmusiikki ja ostoskierroksen lomassa voi nauttia katusoittajien balladeista.

Dublinin museotarjonta on runsas. Kansallismuseon aarteet ja Kansallistaidemuseon upeat teokset ovat jokaisen ulottuvilla, sillä näihin museoihin on ilmainen sisäänpääsy. Lisäksi kaupungissa on lukuisia pieniä museoita, joissa voi tutustua mitä mielenkiintoisimpiin asioihin. Kirjailijoiden kaupunkina tunnettu Dublin on valittu Unescon City of Literature -kirjallisuuskaupungiksi. Dublin voikin olla ylpeä monista tunnetuista kirjailijoistaan, kuten esim. James Joyce, Oscar Wilde ja George Bernard Shaw, joiden perintöä vaalitaan tarkasti. Kirjailijoiden elämään ja tuotantoon voi tutustua lukuisissa museoissa, kirjakaupoissa sekä kirjallisuusteemalla sisustetuissa pienissä ravintoloissa.

Ostoksia ja pubeja

Shoppailijan kannattaa suunnistaa Dublinin keskustan suosituille St. Stephen’s Green, Grafton Street ja Henry Street -ostoskaduille, jotka tarjoavat suuren valikoiman erilaisia liikkeitä. Irlannin tuliaisiksi voi ostaa vaikkapa pellava- ja tweed-tuotteita, Aran-saarten villapaitoja, keramiikkaa tai irlantilaista musiikkia.

Ostosten lomassa voi rentoutua viihtyisissä kahviloissa ja nauttia gourmet-herkuista ravintoloissa tai perinteikkäissä pubeissa. Iltaisin lähes jokaisesta pubista kantautuu kadulle iloista puheensorinaa ja elävää musiikkia – kaupungilla kannattaakin kulkea spontaanisti ja pistäytyä juuri siihen pubiin, jossa musiikki ja hauskanpito ovat parhaimmillaan. Dublinin ehdoton ylpeys ja suosituin käyntikohde on Guinnessin olutpanimo, jonka seitsemässä kerroksessa voi tutustua oluen valmistuksen mielenkiintoiseen historiaan sekä maistella Guinnessin maineikasta tummaa olutta.

Dublin ja ympäristö

Dublinista on helppo tehdä retkiä lähiympäristöön. Vajaassa tunnissa voit hetkeksi jättää kaupungin sykkeen ja kokea maaseudun rauhaa Irlannin puutarhaksi kutsutussa Wicklow’ssa, joka tarjoaa jylhiä vuoria ja puutarhamaisia laaksoja laiduntavine lampaineen. Raikkaita merituulia ja upeita merimaisemia voi puolestaan ihailla kuvauksellisissa Malahiden ja Howthin kylissä sekä vauraissa Killineyn ja Dalkeyn merenrantakylissä Dublinin eteläpuolella.

Seuraavat ohjelmalliset matkat Dubliniin

LÄHTÖ PALUU MATKA HINTA ALKAEN    
4.7. Su 8.7. To Dublin su-to 4 yötä, Finnair 899,00 € VARAA
8.8. Su 12.8. To Dublin su-to 4 yötä, Finnair 849,00 € VARAA
5.9. Su 9.9. To Dublin su-to 4 yötä, Finnair 899,00 € VARAA

Lue esitettämme 

Vuoden 2022 esitteemme ilmestyy loppuvuodesta.
Vuoden 2021 matkat löydät nettisivuiltamme.

Uutuudet 2021

Tässä esimerkkejä tämän vuoden uutuuksistamme:

Ajankohtaista

22.03.2021
Toimistomme maalis- ja huhtikuun aukioloajat
10.12.2020
Puhelinnumeromme on muuttunut
23.10.2020
Olemme muuttaneet osoitteeseen Hämeentie 31 A
15.09.2020
Vuoden 2021 matkoja myynnissä!