MATKUSTUSKAUSI:   
syyskuu-lokakuu
MATKAN KESTO:
ma-pe, 4 yötä

Varaa matkasi

Kohde: Ateena 2021

Metrohanke ei edennyt täälläkään kuin tanssi

Suomessa meillä on kokemusta pitkällisistä metrohankkeista, mutta eivät asiat aina etene nopeasti muuallakaan.
Ateenassa alettiin rakentaa kahta uutta metrolinjaa vuonna 1991. Hieman takkuillen edennyt myyräntyö työllisti rakentajien lisäksi yli 50 arkeologia, joille kiikutettiin päivittäin tutkittavaksi arvokkaita löydöksiä maan alta. Vuosien myötä niitä sitten kertyikin kunnioitettavat 50 000 kappaletta.

Monen (kirjaimellisesti) mutkan jälkeen metroverkosto saatiin päivitettyä vuoden 2004 olympialaisiin. Maan alla kulkee nyt kolme metrolinjaa pysähtyen 61:lla asemalla. Neljäs linja on suunnitteilla, mutta ties mitä maan alta vielä löytyykään ennen kuin se saadaan vihittyä käyttöön!

Katsokaa, Akropolis – NAPS!

Ensimmäinen nykyaikainen turisteille kirjoitettu matkaopaskirja Ateenasta julkaistiin vuonna 1871. Jo sitä ennen ateenalaisten valokuvaajien puodeissa alkoi kulkea turisteja hamuamassa valokuvia Akropolis-kukkulasta ja muista Ateenan nähtävyyksistä. Matkan jälkeen niitä aseteltiin hartaasti valokuva-albumeihin – ja herätettiin kateutta lähipiirissä.

Lähes some-henkeen Ateenan matkailijat virittäytyivät vuonna 1888, jolloin ensimmäiset Kodak-kamerat saapuivat markkinoille. Se mahdollisti Akropoliin kuvaamisen ihan itse, ilman ammattivalokuvaajaa. Aivan kepeästä laitteesta ei ollut vielä kysymys, joten todennäköisesti ensimmäiset Ateena-selfiet antoivat vielä odottaa itseään. Yhtä kaikki, nyt oli mahdollista tehdä naapuri vieläkin kateellisemmaksi itse otetuilla valokuvilla, joissa näkyivät SEKÄ Akropolis ETTÄ oma sivistynyt, kulttuurimatkailua harrastava perhe. Vaikkakin sitten vain suttuisena läikkänä vaalean pylväsrivin edessä.

Olympiarenkaiden pähkinä purtavaksi

Kulttuurimatkailijat saivat pian seurakseen urheiluväkeä, jota saapui Ateenaan sankoin joukoin vuonna 1896. Tuolloin kaupunki isännöi ensimmäisiä moderneja olympialaisia.

Maailman kenties tunnetuimman symbolin, olympiarenkaiden, esikuva löydettiin vanhasta kreikkalaisesta alttarista. Tunnuksen suunnitteli nykyaikaisten olympialaisten isä, ranskalainen Pierre de Coubertin. Hän sanoi renkaiden kuvastavan viittä maanosaa, jotka olympian henki yhdistää.

Olympiarenkaiden värit, yhdessä valkoisen pohjavärin kanssa, muodostavat Coubertinin mukaan paletin, jonka sisältämistä väreistä vähintään yksi löytyy jokaisen maailman valtion lipusta. Onko näin vielä tänäänkin – siinäpä oivallinen ennakkotehtävä jokaiselle Kreikan-matkaajalle!


Seuraavat ohjelmalliset matkat Ateenaan

LÄHTÖ PALUU MATKA HINTA ALKAEN    
20.9. Ma 24.9. Pe Ateena ma-pe 4 yötä, Aegean Airlines 949,00 € VARAA
11.10. Ma 15.10. Pe Ateena ma-pe 4 yötä, Aegean Airlines 999,00 € VARAA
25.10. Ma 29.10. Pe Ateena ma-pe 4 yötä, Aegean Airlines 999,00 € VARAA

Lue esitettämme 

Vuoden 2022 esitteemme ilmestyy loppuvuodesta.
Vuoden 2021 matkat löydät nettisivuiltamme.

Uutuudet 2021

Tässä esimerkkejä tämän vuoden uutuuksistamme:

Ajankohtaista

07.01.2021
Toimistomme helmi- ja maaliskuun aukioloajat
10.12.2020
Puhelinnumeromme on muuttunut
23.10.2020
Olemme muuttaneet osoitteeseen Hämeentie 31 A
15.09.2020
Vuoden 2021 matkoja myynnissä!