MATKAN AJANKOHTA: MATKAN KESTO: 
28.4.-5.5.2019 7 yötä 

Alustava matkaohjelma 

28.4. – Tervetuloa Riva del Gardalle
Finnairin reittilento AY1751 lähtee Helsingistä klo 08:00 ja saapuu Milanoon klo 10:05, jossa suomenkielinen opas on ryhmäämme vastassa lentokentän tuloaulassa. Ensin ajamme Milanoon, jossa on aikaa omatoimiseen lounaaseen ja  ostoksiin. Klo 14:30 teemme kävelykierroksen ja kuulemme tarinoita Milanon menneisyydestä ja nykyisyydestä.  Myöhemmin iltapäivällä lähdemme halki hedelmällisen ja vauraan Lombardian maakunnan kohti Gardajärveä ja majoitumme Riva del Gardalle Astoria Park****-hotelliin. Matka 210 km, n. 3,5 – 4 tuntia. Rauhoittava iltajooga.

Riva del Garda sijaitsee Gardajärven pohjoispäässä ja on yksi järvialueen suurimpia kaupunkeja. Se sijaitsee kahden kulttuurin rajamailla, sillä alue oli osa Etelä-Tirolia aina viime vuosisadan alkuun asti. Yhä edelleenkin Rivassa on havaittavissa vaikutteita germaanikulttuurista. Gardajärven länsirannan vuoret suojaavat aivan järvenrannalla olevaa kaupunkia ja pohjoisessa avautuvat näkymät vehreille viljelysalueille Sarca-joen laaksoon. Kodikasta vanhaa keskustaa hallitsee 1200-luvulta peräisin oleva linna. Sen ympärillä on aukioita, ’piazzoja’, joiden laidalla on useita ravintoloita ja kahviloita ihanien paikallisten lounaiden ja illallisten nauttimiseen. Kapeiden kujien varrella on paljon pieniä liikkeitä. Rantakatu alkaa Rivan keskustasta ja sitä pitkin pääsee kävelemään naapurikylään Torboleen asti (n. 4km). Rantakadun varrelle jäävät laivasatama, huvipursisatama ja surffareiden starttipaikka! Täällä ovat myös Rivan uimaranta-alueet. Rivasta lähtevät pyörätiet, joita pitkin voi ajella kymmeniä kilometrejä. Myös patikkapolkuja löytyy, esim. Santa Barbaran kappelille n. 600 metrin korkeuteen, josta avautuu upea näkymä yli Rivaan ja Gardajärven pohjoisosaan.

29.4. – Joogaa ja luento    
Aamiainen tarjoillaan hotellissa klo 07:00-10:00.
Ennen aamiaista Lymfajooga. Aamiaisen jälkeen luento: Kiehtova keho ja mahtava mieli. Päivällä voi kävellä tutustumaan idyllisen Riva del Gardan kaupungin tunnelmaan (n. 18000 asukasta). Illalla Hathajooga.

30.4. – Aamujooga ja risteily Gardajärvellä
Ennen aamiaista Joogapilates. Aamiaisen jälkeen lähdemme hotellista oppaan kanssa jalkaisin Riva del Gardan keskustaan linnoitukselle (1,3 km), josta lähdemme risteilylle yksityisveneellä. Järveltä käsin saa aivan erilaisen näkymän alppijärven maisemiin; ensimmäiseksi saavumme pittoreskiin Limoneen, joka sijaitsee jylhien vuorten suojassa järven itärannalla. Limonen pienillä kujilla on paljon liikkeitä, joissa voi tehdä ostoksia. Paljon on myös mahtavia kuvauskohteita, upeat maisemat ja kauniit talot kukkaparvekkeineen. Venematka jatkuu järven vastarannalle, Monte Baldo-vuoren juurella sijaitsevaan Malcesineen. Kylää hallitsee kukkulan laella Scala-suvun rakennuttama linna, jonne myös kirjailija Göethe poikkesi Italian matkallaan. Vapaa-aikaa omatoimiseen lounaaseen. Täältä veneretkemme kääntyy kohti pohjoista takaisin Riva del Gardaan.  Retken kesto n. 6 tuntia.

1.5. – Joogaa ja luento
Ennen aamiaista Shaktijooga. Aamiaisen jälkeen luento: Selvyyttä selästä. Päivällä mahdollisuus vaikkapa vuokrata pyörä ja ajaa Arcon kylään lounaalle/kahville. Illalla klassinen Sivanandajooga.

2.5. – Aamujooga ja patikkaretki Monte Bondone -vuorelle Busatte-Tempeste reitille
Ennen aamiaista Hathajooga. Aamiaisen jälkeen lähdemme oppaan kanssa paikallisbussilla Torbolen keskustaan
(n. 15 min), josta lähtee luonnonkaunis reitti Gardajärven ylle. Kävelemme Busatten seikkailupuiston ohi metsäiselle polulle, joka on n. 120 m vedenpinnan yläpuolella. Näköalaportaita pitkin kävellen on mahdollista hyvällä säällä nähdä jopa Gardan eteläosaan asti. Polulta nousemme metsätietä pitkin yli 300 metrin korkeuteen, josta upea näkymä vastapäiselle vuorelle, Riva del Gardaan ja Torboleen. Korkeuseroa retillä on 120 – 300 m ja patikkareitin pituus n. 9 km. Retken jälkeen mahdollisuus jäädä omatoimiselle pizzalounaalle Busatte puiston ravintolaan tai kävellä alas Torbolen keskustaan lounaalle. Omatoiminen paluu takaisin Riva del Gardaan joko kävellen rantatietä pitkin (n. 4 km) tai paikallisbussilla. Illalla Yin-jooga.

3.5. – Joogaa ja luento
Ennen aamiaista energisoiva Kundaliinijooga. Aamiaisen jälkeen luento: Elämänenergiaa hengittämisestä ja rentoutumisesta. Päivällä voi kävellä rantakatua pitkin Torboleen tai lähteä paikallisbussilla tutustumaan Varonen vesiputouksille. Illalla Hathajooga.

4.5. – Joogaa ja luento, läksiäisillallinen
Ennen aamiaista Flowjooga. Aamiaisen jälkeen luento: Chakrat ja hengen anatomia. Päivä vielä aikaa nauttia Gardajärven kauniista maisemista. Ennen illallista Lymfajooga. Läksiäisillallisen nautimme Riva del Gardan keskustassa viehättävässä paikallisessa ravintolassa.

5.5. – Verona – kotia kohti
Aamiainen ja huoneiden luovutus, jonka jälkeen lähdemme kohti Veronaa, Romeon ja Julian kaupunkia.
Adige-jokea seuraten saavumme kaupunkiin, josta kierroksemme alkaa kävellen Scala-suvun hallintoaukioille, sieltä vihannestorille, joka antiikin aikana oli Veronan forum. Tietysti poikkeamme myös Julian parvekkeen alle, jonka luona Romeo lausui rakkaudentunnustuksiaan. Jatkamme ostoskatu via Mazzinia pitkin ja tulemme keskusaukiolle nimeltään piazza Bra. Sen laidalla on Veronan tunnetuin maamerkki, roomalaisten rakennuttama amfiteatteri l’Arena, joka tänä päivänä on Veronan oopperajuhlien vaikuttava näytöspaikka. Hiukan omaa aikaan lounaaseen ja ostoksiin ja klo 14:30 matkamme jatkuu kohti Milanon lentokenttää. Finnairin lento AY1756 lähtee klo 19:00 ja saapuu Helsinkiin klo 22:55.

Matkaohjelma sitoumuksetta. Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Matkan toteutuminen edellyttää minimiosallistujamäärää.

Lähtö

LÄHTÖ PALUU MATKA HINTA ALKAEN    
28.4. Su 5.5. Su Joogamatka Riva del Gardalle su-su, Finnair 1 795,00 € VARAA

Hyvinvointimatkat Lisää kohteita